KAUPANKÄYNTI MAAILMALLA
Viimeisimpien osoitinten ja oleellisten talousuutisten katsomiseksi vieraille Forex kalenteri sivulla ajankohtaisten päivitettyjen maailmanlaajuisten tapahtumien näkemiseksi.
Maailmantapahtumat vaikuttavat valuuttamarkkinaan. Tai oikeastaan maailmanmarkkinat vaikuttavat tarjonnan ja kysynnän voimaan, jotka sitten vaikuttavat valuuttamarkkinaan. Maailmantapahtumat (poliittiset, sosiaaliset, yleiset, jne) ja muut taloudelliset tekijät muuttavat tarjonnan ja kysynnän voimia jatkuvasti, joka osaltaan muuttaa yhden valuutan hintaa toiseen verrattuna.
Virittäytyminen siihen, mitä maailmassa tapahtuu on erittäin fiksu kauppastrategia. Aina uudelleen voimme todistaa, että valuuttamarkkina kokee merkittäviä liikkeitä heti kun suuret uutiset ja/ talousraportit on julkaistu. Maan koko määrittää uutisten ja raporttien julkaisutiheyden, joten siksi saattaa olla järkevää (ainakin aluksi) käydä kauppaa valuutoilla joista julkistetaan paljon raportteja ja uutisia (kuten esimerkiksi: USD, EUR, JPY, GBP, CHF).
Käytännöllistä tietoa:
Muista aina että mitä terveellisempi kansantalous on, sitä paremmin sen talous suoriutuu (ja niin muodoin sitä vahvempi sen valuutta on)!! Terveys mitataan (muiden tekjöiden ohella) työllisyystasoissa, jälleenmyynneissä, kapasiteetinkäytössä ja bruttokansantuotteessa. Se mitataan myöskin alhaisella hallituksen alijäämällä ja vain pienellä inflaation vaihtelulla.
Kansantalouden terveyden määrittämiseksi katso raportteja: (Alla olevat esimerkit on otettu Yhdysvallan markkinoilta)
-
Työllisyyden kasvaminen
-
Bruttokansantuote (GDP)
-
Kauppatase
-
Korkotason päätökset
-
Vähittäismyynti
-
Kulutustavaroita
-
Inflaatioraportti
-
Ulkomaalaishankintojen raportti (TIC Data)
Mitä raportit tarkoittavat? Tässä näet muutaman esimerkin:
Työllisyys:
Työttömyystilasto toteutetaan viikottain ja se mittaa sen, kuinka moni haki työttömyyskorvausta ensimmäistä kertaa. Mitä vähemmän ihmiset hakivat, sitä paremmin taloudella menee, koska työttömillä ihmisillä on taipumusta käyttää vähemmän rahaa, jolla on huono vaikutus kansantalouteen.
US: Ei-maanviljelyksen palkkalistat julkaistaan kuukausittain ja se mittaa uusien luotujen työpaikkojen määrää (paitsi maanviljelyksen alalla). Mitä enemmän uusia työpaikkoja on sitä vahvempi valuutta on, koska mitä enemmän ihmisiä työskentelee, sitä enemmän rahaa he ansaitsevat ja sitä enemmän he todennäköisesti kuluttavat.
Kulutus:
Ydin-PCE Hintaindeksi: mittaa ihmisten kokeman inflaatiosuhteen; se heijastaa hintamuutoksen kuluttajien tavaroissa ja palveluissa (paitsi ruoassa ja energiassa). Suurilla hintamuutoksilla on negatiivinen vaikutus talouteen, koska ne tuottavat epävarmuutta, ja epävarmuus johtaa ihmisiä kuluttamaan vähemmän.
Vähittäismyynti: toteutetaan kerran kuussa ja se mittaa vähittäismyyntien arvoa. Kasvava trendi tarkoittaa että taloudesta tulee vahvempi, koska se tarkoittaa että ihmiset käyttävät enemmän rahaa.
GDP (Bruttokansantuote) Vuositasolla laskettuna: mittaa kaikkien tavaroiden ja palvelujen arvoa, jotka ovat kansantalouden tuottamat. Kasvava trendi tarkoittaa, että kansantalous vahvistuu. Se rohkaisee ihmisiä sijoittamaan kotimaiseen osake- ja arvopaperimarkkinaan ja viehättää ulkomaalaisia sijoittajia.
Kauppatase: mittaa tuotujen ja vietyjen tavaroiden ja palvelujen eron arvoa. Positiivinen kauppatase tarkoittaa, että tavaroita ja palveluja vietiin enemmän kuin mitä tuotiin. Kasvava trendi tarkoittaa, että valuutta kasvaa vahvemmin, koska mitä suurempi kysyntä on vientitavaroille, sitä korkeampi työllisyys ja tuotantotasot ovat vientimaissa. Tämä yleensä tarkoittaa, että ulkomaalaiset muuntavat valuuttansa viejän valuutan hankkimiseksi.
CPI-Kuluttajahintaindeksi Yksinkertaisesti selitettynä CPI mittaa kiinteän tavara- ja palvelukorin hinnan kasvua (kuten ruoan, kuljetuksen, asunnon, jne). Korkeampi CPI tarkoittaa, että korin hinta on kasvanut ja nyt täytyy maksaa enemmän saman tavarakorin ostamiseksi. Kasvavalla trendillä on positiivinen vaikutus talouteen (ja näin valuuttaan), koska se heijastaa, että ihmiset pystyvät ostamaan tavaroita ja palveluja nousevasta hinnasta riippumatta.
Kiinteistö:
US: Uusien kotien myynti: Uusien kotien myyntiluku toimii talouden yleisen suunnan merkittävänä osoittajana. Nouseva trendi uusien kotien myynnissä viittaa siihen, että kaikki on hyvin rakennusteollisuudessa ja että kuluttajilla on varaa tehdä suuria hankintoja. Uusilla kodinomistajilla on taipumusta hankkia myös suuria tavaramääriä, ja kun rakennustyö on meneillään yritysten on palkattava työntekijöitä ja ostettava materiaaleja näin luoden positiivisen heijastusvaikutuksen kansantaloudessa. Luonnollisesti tämä kasvu vaikuttaa valuuttaan.
US: Avoimet kodin myynnit: mittaa olemassaolevien (ei uusien) kotien myyntiä. Tähän kuuluu yhden perheen kodit, osakehuoneistot ja osuuskuntapohjaiset kodit. Mitä suurempi asuntojen kysyntä on, sitä paremmin taloudella menee, koska ihmiset ovat tarpeeksi hyvin toimeentulevia sijoittamaan kotiin. Myöskin näihin sijoituksiin sisältyy usein muita hankintoja - sähkölaitteita, kalusteita ja tuloja kiinteistövälittäjille, jotka kaikki ovat taloudelle hyväksi.
US: Asuntojen aloitustyöt mittaa, kuinka paljon rakennustöitä aloitettiin uusille asuntorakennuksille. Mitä suurempi numero on, sitä parempi valuutta on, koska se osoittaa, että rakennusteollisuus on terveellinen ja että ihmiset sijoittavat siihen.
Tuotanto:
US: ISM Mfg-indeksi mittaa hankintapäälliköiden toimintaa tuotantosektorissa. Kasvava trendi tarkoittaa, että valuutta vahvistuu. Hankintapäälliköt ovat hyviä osoittajia, koska heillä on vapaa pääsy yrityksen suoritukseen, joka usein kulkee käsi kädessä talouden kokonaissuoritusten kanssa.
Teollisuustuotanto mittaa tehtaiden, kaivojen, ja julkisten laitosten tuottamaa tuotantoa. Kasvava trendi tarkoittaa, että valuutta on kasvamassa vahvasti, koska suuret arvot viittaavat siihen, että valmistetaan ja myydään suuria tuotemääriä ja tästä johtuen ihmiset ansaitsevat ja kuluttavat rahaa.
Valmistajien Hintaindeksi tutkii tavaroiden ja palvelujen myyntihintojen välisiä eroja Euroopan vyöhykkeiden valmistajien välillä. Koska valmistajilla on taipumusta lisätä jälleenmyyntihintoja korkeamman tuotantomenon tuloksena, PPI voidaan pitää inflaation osoittimena. Korkeampi PPI voi aiheuttaa korkeammat Euroopan keskuspankin määrittämät korkotasot. Putoavat PPI-pisteet, kun hinnat laskevat viittaavat taas tulevaan talouslamaan.
Kestokulutustavaran tilaukset: mittaa niiden tavaroiden arvoa, joiden eliniän odote on yli 3 vuotta, ja on niiden kuluttajien ostama jotka etsivät kotimaisia valmisteita. Tämä osoitin ennustaa, kuinka kiireinen valmistaja tulee olemaan, koska heidän täytyy työskennellä tilausten täyttämiseksi. Näin ollen, nousevalla trendillä on positiivinen vaikutus valuuttaan.
Hintailmoitukset:
UK: BOE Tiedotus - Bank of England (BOE) Rahapolitiikan Toimikunta (Monetary Policy Committee - MPC) pitää äänestyksen joka kuukausi siitä, mihin asettaa maan lyhytaikaisen korkotason.
EU:ECB-tiedotus - Euroopan Keskuspankin (ECB) Hallituksen neuvosto pitää äänestyksen joka kuukausi siitä, mihin asettaa liiton lyhytaikaisen korkotaso.
USA: Liittovaltion Tiedotus - Liittovaltion Avoimen markkinan Komitea (FOMC) äänestää kahdeksan kertaa vuodessa.
Pian jokaisen äänestyksen jälkeen tulokset julkaistaan (BOE Tiedotus; EU:ECB Tiedotus ja FED Tiedotus). Sitä seuraa lyhyt selostus talouden olosuhteista, jotka vaikuttivat tulokseen. Korkotasot riippuvat useimmiten inflaatiosta. Tavoite on pitää hinnat vakaina, jotta kun inflaatio nousee 2% vuositasolla lasketun tason yli, pankit yleensä nostavat korkotasoja voidakseen tuoda hinnat alas. Korkeat korkotasot viehättävät ulkomaalaisia sijoittajia, joka lisää valuutan kysyntää. Tämä siis tarkoittaa, että kasvavalla trendillä korkotasoissa on positiivinen vaikutus kansantalouteen.
FOMC Kokousten pöytäkirjat:
Liittovaltion Avoimen markkinan Komitean (Federal Open Market Committee (FOMC)) kokoustiedot antavat ihmisille selvän käsityksen niistä päätöksistä, joita korkotason ja menettelytapojen muutosten suhteen on luotu.
Mielipidetutkimukset
EU: ZEW (Zentrum für Europäische Wirtschaftsforschung) Mielipidetutkimus tarjoaa talousasiantuntijan mielipiteitä Euroopan talousnäkymien suhteen. Joka kuukausi mitataan niiden sijoittajien ero, jotka odottavat kasvua ja niiden, jotka odottavat laskua.
US: Chicago PMI mittaa Chicagon liikeympäristön tilaa. Joka kuukausi ostopäälliköt vastaavat tiedusteluun, joka koskee heidän organisaationsa toimintaa onko se suurempi kuin, sama kuin, tai pienempi kuin se oli edellisenä kuukautena) tuotannon, hankinnan, työttömyyden, kalustojen, tilausten ja hintojen suhteen.
NET TIC-Yhdysvaltain Valtiovarainministeriön Kansainvälinen valuutta (TIC) Tarkastelee rahamarkkinapääomien virtausta (kuten, osakkeiden, arvopapereiden, jne) Yhdysvaltoihin ja Yhdysvalloista. Avainluku, joka ilmaistaan miljoonissa dollareissa, edustaa Amerikkalaisten ulkomaalaisiin arvopapereihin sijoituksen ja ulkomaalaisten Amerikkalasiin arvopapereihin sijoituksen eroa. Tämä on Amerikan talouden suurin indeksi ja antaa selvän käsityksen ulkomaalaisten kysynnästä Amerikkalasiin sijoituksiin ja dollareihin. Esimerkiksi, jos Yhdysvallat ostaa $5 milliardin arvosta ulkomaalaisia arvopapereita ja ulkomaalaiset ostavat $20 miljardin arvosta pitkäaikaisia Yhdysvaltalaisia arvopapereita, netto lukema olisi $15 miljardia.
Kuluttajaluottamus: mittaa kuluttajan asennetta talousolosuhteisiin, miten he arvioivat talouden tulevaisuudennäkymiä. Suuremmat luvut viittaavat kuluttajan optimismiin; tämä tarkoittaa, että kuluttajat ovat optimistisia talouden tulevaisuusnäkymästä. Tuloksena kuluttajilla on taipumusta hankkia enemmän, joka osaltaan stimuloi taloutta.
Kuluttajan tuntemus: Mittaa kuluttajan asennetta sekä nykytilanteen, että tulevaisuuden odotuksien suhteen.
Se saadaan kuukausittan 500-hengen mielipidetutkimuksesta, jota Michiganin yliopisto tekee. Korkeammat tuntemustasot ovat kuluttajan kulutuksen johtava indikaattori, joka vastaa talouden kahdesta-kolmasosasta.
Vielä muutama tietämisen arvoinen asia:
-
Yleisesti ottaen voidaan sanoa että ne uutisjulkaisut jotka ovat odotusten mukaiset, eivät aiheuta markkinaliikkeitä.
-
Erot markkinaodotusten ja uutisten julkaisun välillä voivat aiheuttaa markkinan ailahtelevuutta, joka taas voi johtaa trendin määrättyyn suuntaan kehittämiseen.
-
Tämänlaiset tilaisuudet ovat yleensä lyhytikäisiä; ne saattavat kestää vain muutaman minuutin tai jopa muutaman sekunnin.
-
Niihin markkinoihin, joissa on jatkuvaa merkittävää vaihtoa, eivät yleensä uutisjulkaisut vaikuta niin vahvasti. Hiljainen markkina voi liikkua paljon merkittävämmin uutisjulkaisujen vuoksi.
MUISTA : Riippumatta siitä, kuinka monta nykytapahtumaa seuraat ja uutisten julkaisua omaksut, ja riippumatta siitä, kuinka hyvin tunnet valuuttamarkkinoita ja sen trendejä--Kaupankäynnissä on aina riskinsä!!!